Saippuaoopperaa

Keric team viettämässä Yenin, Vireakin ja Juniorin läksiäisiä Mirkan kotona.
Vasemmalta oikealle: Junior, Ayse, Ivka, Kathi, Yen, Anna, Mirka S ja pikkuveikka,
Sara, Vireak, Ana, Nico, minä ja Cesar. Mirka P. (pomo) kameran takana.

Kolme kuukautta sitten tällä päivämäärällä raahasin vuokralaiseni muuttokamoja kämppääni ja luovutin avaimet toivottaen Pyry-pupun ja emännän lämpimästi tervetulleeksi ensimmäiseen omaan kotiinsa. Sulkiessani ulko-oven lopetin jälleen yhden kappaleen elämässäni ja avasin tyhjän aukeaman, jota aloin hiljalleen kirjoittaa. Tuosta päivästä tuntuu olevan ikuisuus. 

Vaikkei kolme kuukautta ihmiselämässä ole kuin hetki, sen aikana on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Vastahan me vähän aikaa sitten (lokakuun alussa) saatiin kolme pidemmän matkan vaihtaria. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin olemme sanoneet hyvästit jo kahdelle, Vietnamilaiselle Yenille tiistaina ja Kambozalaiselle Vireakille tänäaamuna. Hondurasin pentu Junior lähtee ensi viikolla. Mihin hittoon tämä aika oikein menee? Vaikka on ihan kiva, että kämppään saadaan vähän lisää tilaa porukan pienentyessä, silti jäähyväiset on aina yhtä vaikeita, etenkin kun kyseessä on mitä mahtavimpia tyyppejä.

Kericin halloweenkemut

Uusiakin tuulia on luvassa, kun sunnuntaina saamme jälleen uuden vahvistuksen, ranskalaisen Sabrin, 23-vuotiaan tunisialaissyntyisen nuoren miehen. Porukalla on hieman ristiriitaiset tunnelmat tästä. Vaikkei vaihtelu huonolta tunnukaan, pitää kaikki aloittaa tavallaan taas alusta. Kämpässä kaikilla on omat roolinsa ja niistä yritetään pitää kiinni. Nyt jokaisen pitää sopeutua uuteen tilanteeseen, jonka uusi tulokas tuo tullessaan.

Bulgarian reissustakin tuntuu olevan jo hyvä tovi. Minun lomanihan meni hienosti muutamaa kommellusta ja pettymystä lukuunottamatta, mutta toisten reissu ei ollutkaan mennyt niin putkeen. Olen moneen kertaan kiitellyt onneani, etten lähtenyt kummankaan porukan matkassa reissuun ja todennut, ettei yksin matkustamisessa ole mitään vikaa, toisinaan päinvastoin. Valotetaan taustoja hieman.

Keric got Talent-karaokeilta huipentui kansantansseihin.
Tässä vedetään letkajenkka.

Kuten jo aiemmassa tekstissä mainitsin, osa porukasta lähti Puolaan. Tämä reissu oli alkanut heikosti jo Čadcasta. Rytmiryhmän matka suuntasi ensin Ostravaan, jossa he vaihtaisivat Varsovaan vievään bussiin. Ostravaan oli tarkoitus mennä junalla. Koska ensimmäinen lomapäivä oli pyhäpäivä sekä Slovakiassa että Tsekeissä, osa junavuoroista oli peruttu, niin myös tämä ko. vuoro. Korvaavia bussivuorojakaan ei sinne suunnalle mennyt, joten porukka joutui turvautumaan taksiin ehtiäkseen ajoissa Ostravasta lähtevään bussiin. Budjettimatkailua kerrakseen!

Tästä oli kuitenkin selvitty kunnialla ja pääsivät Varsovaan saakka suuremmitta ongelmitta. Ongelmat olivat alkaneet toisena päivänä Varsovassa. Taustoja en sen enempää kysellyt, mutta ilmeisesti yksi draamakuningatar oli halunnut aiheuttaa eripuraa ja alkanut vaatia toista porukkaa tekemään juuri niin kuin hän haluaa ja suuttunut, kun toisilla olikin eriävät mielipiteet asioiden suhteen. Krakovaan porukka oli suunnannut kahtena eri porukkana mykkäkoulun vallitessa ja kotiin palattua draama oli valmis. Jouduin seuraamaan sivusta ja kuuntelemaan toisten selän takana puhumista ja haukkumista. Jännitteet talossa oli käsinkosketeltavat. Näitä jännitteitä purettiin monta päivää ja toisinaan tuntuu, että kyseisen porukan välit eivät ole vielä tähänkään mennessä täysin korjautuneet. Draamakuningattaren asenteessa on tosin tapahtunut positiivinen muutos entiseen useiden keskustelujen ja itkupotkuraivarien jäljeen.

Pekonia, nam! Vireak, Cesar ja Nico

Toisen porukan kolmen pääkaupungin reissu ei ollut sujunut paljoa paremmin. Ensinnäkin kolme päivää, kolme pääkaupunkia-tahti kuullosti minun korviini ylitsepääsemättömältä. Tämä remmi suuntasi junalla Wieniin, jossa he olivat viettäneet yhden päivän. Draama oli syntynyt siitä, kun eräs reissulla mukana ollut ei ollut ostanut junalippuja Budapestiin, jotka hän oli luvannut hoitaa, mutta laiskuuksissaan jättänyt hoitamatta. Mikä olikaan ollut ratkaisu ongelmaan? No mikäs muukaan, kun vanha kunnon mykkäkoulu! Jälkikäteen nauratti eräs Aysen kommentti: "kukaan ei puhu enää kenellekään". Silloin kun kuulin tämän kommentin, olin täysin ulkona tämän porukan erimielisyyksistä.

Olin siis yksin keskellä sotatannerta, ainoa puolueeton taho, jolla ei ollut, eikä vieläkään ole ongelmia kenenkään kanssa. Toisinaan tasapainoa oli hankala pitää yllä ja tiedän "never mind"-asenteeni ärsyttäneen monia enemmän, kun kukaan kehtaa päin naamaa myöntää. Ja onhan se kaikille selvää, että akkavaltaisessa laumassa juorut lentää. Feministit ottakoot nokkiinsa tästä kommentista, mutta onhan tämä jo käytännössä niin moneen kertaan nähty, ettei enää heilauta mun venettä tippaakaan.

Yeniä ei voi päästää kotiin, ennen kuin hän tietää, miten
kokataan aitoa Haluskýa ja muita perinneherkkuja.

Kuherruskuukausivaihe alkaa kaikkien osalta olla hiljalleen ohi ja arki alkaa iskeä päin näköä. Itselläni kyseinen vaihe ei kestänyt niin kauaa, eihän minun edellisestä pidemmän ajan reissukokemuksesta ole niin kauheasti aikaa. Mutta suurin osa porukasta ei ole koskaan asunut kotimaansa saati sitten lapsuudenkotinsa ulkopuolella ja heille todellisuus elämästä alkaa vasta hiljalleen valjeta. Draamaa haetaan oikein suurennuslasin kanssa, että saataisiin jotain actionia elämään. Milloin valitetaan vessanpesusta, milloin tiskeistä ja muutamaan kertaan olen kuullut henkilön valittavan, että hän itse valittaa kaikesta. Välillä turhauttaa, suurimmaksi osaksi onneksi kuitenkin naurattaa. Ei kai tässä muutakaan voi.

Korvaamattomin apu omaan selviytymiseeni on ollut isäntäperheeni, ystäväni Ondrej ja varaveljeni Cesar. Ilman näitä ihmisiä elämäni olisi melkoisen kapeaa. Slovakkiäiskä Simona pitää minut ja Cesarin painoindeksiä yllä kutsumalla lounaalle tai illalliselle lähes viikottain tai toimittaa "ruoka-avustuksia" ja muutenkin viettää aikaa kanssamme. Olen alkanut käytä hänen kanssaan myös kerran viikossa uimassa paikallisessa uimahallissa. Yhtenä viikonloppuna kävimme porukalla keilaamassa. Se oli muuten päivä, jolloin tänne satoi ensilumi!

C:n kanssa on valvottu öitä jutellen maailmanpolitiikasta, ilmaston lämpenemisestä, rasismista, perheväkivallasta ja lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä heitetään kakaramaista läppää ja nahistellaan saaden muut kämppikset pyörittelemään silmiään. 

Ondrejn kanssa on suunniteltu jo talvi pakettiin laskettelun muodossa. Ondrej lupasi järjestää minulle kausipassin läheiseen laskettelukeskukseen. Pitäisi vain metsästää autoon talvirenkaat alle. Se on vielä työn alla, mutta eiköhän täältä jonkinlaiset kitkatassut löydy.

Jussi <3

Muutama viikko sitten kävin viikonloppureissulla moikkaamassa paria suomalaiskaveria Krakovassa. Nappasin kyytiin Aysen ja pari muuta likkaa, jotka olivat meidän kanssa on-arrival trainingissa. He viettivät viikonlopun Krakovaan tutustuen kun itse vietin aikaa omien kavereideni kanssa. Miten olikaan ihanaa olla täysin oma itsensä puhuen omalla äidinkielellä! Reissusta jäi mielettömän hyvä fiilis jälkikäteen. Nyt seinälläni roikkuu Krakovan Wisla-jalkapallojoukkueen huivi muistona pelistä, jonka kävimme porukalla katsastamassa. Vaikkei fudis ikinä mun juttu olekaan ollut, live on aina live ja olihan meininki ihan mielettömän hieno, etenkin koska Wisla voitti pelin.

Futisurpot Juku & Jussi. Kiitos pojat loistoseurasta!

***

Yen kokkasi meille
aidonvietnamilaisen
illallisen, joka syötiin
tietysti puikoilla.

Työrintamallakin on ehtinyt tapahtua. Marraskuun ajaksi vaihdoin toisen koulupäiväni keskiviikolta torstaille, koska toiveenani oli osallistua myös liikuntatunneille ja opettajat Ražusovassa haluavat antaa minulle parhaan mahdollisen kokemuksen koulussa työskentelystä, joten he järjestivät asian. "Pojat" eli kolme miesliikunnanopettajaa ovat omineet minut lähes täysin itselleen. Olen ollut useampana päivänä heidän ja oppilaiden kanssa pelaamassa sählyä. Miten olenkaan nauttinut noista päivistä! Perjantait Štaskovssa ovat edelleen hieman sekavia, mutta ei minulla suuremmin valittamistakaan ole. 

Kericissä vetämäni englannintunnit ovat tähän mennessä olleet ennallaan, mutta ensi viikosta alkaen muutamme kahden ryhmän kokoonpanoa ja siirryn vetämään toista ryhmää Cesarin kanssa. Tämä järjestely sopii hyvin kaikille. Kathin kanssa on ollut ihan kiva suunnitella ja opettaa, mutta kymmenen vuoden ikäeromme näkyy opetusmetodeissa ja tyylissä väkisinkin. Joskus turhaudun siihen, kun työnjaon pitäisi olla selvä, mutta kesken oman aktiviteettini toinen puuttuu siihen talloen ns. varpailleni. Itsehillintää on toisinaan tarvinut. Cesarin kanssa yhteistyö sujuu perjantainkin ryhmän kanssa erinomaisesti, joten varmasti keskiviikotkin saadaan porukoissa toimimaan erittäin hyvin.

Olemme porukassa järjestäneet myös kaksi tapahtumaa kahvilassamme. Halloween-bileet sujui herkkuja napostellen ja pelaillen erilaisia pelejä paikallisten nuorten ja Kericin vapaaehtoisten voimin. Nuoret innostuivat myös Keric Got Talen-karaokeillasta. Kun kaikki oli menettäneet äänensä laulettuaan monta tuntia kurkku suorana, siirryimme seminaarihuoneeseen tanssimaan eri maiden kansantansseja. Siitä vanhasta sanonnasta minua ei tarvitse muistuttaa, tunnen sen kyllä varsin hyvin. Vietnamilainen tanssi oli varsin lennokasta kun taas Kambozan tanssi kulki rauhallisesti. Osansa sai myös Azereje, Macarena ja Gagnam style. Nicon, Cesarin ja Vireakin kanssa jatkoimme laulamista pitkälle yöhön.

Viime viikolla saimme jälleen kasan kansainvälisiä vierailijoita, kun CODET-projektin koordinaattorit kokoontuivat yhteen pohtimaan projetkin jatkoa. CODET on yhteistyöprojekti Etelä-Amerikan, Aasian ja Euroopan välillä, jonka tavoitteena on lähettää vapaaehtoisia opettamaan englantia pieniin yhteisöihin. CODET-projekti on myös Juniorin, Vireakin ja Yenin projekti. Koordinaattoreita saapui Equadorista, Boliviasta, Indonesiasta, Intiasta, Myanmarista, Tsekeistä ja Portugalista. Tiistaina vietimme Manner-iltaa, jossa jokainen manner esiteltiin siellä asuvien ihmisten toimesta. Söimme perinteistä slovakialaista ruokaa (haluskýa, pírohya ja plackya) ja maistelimme portugalilaista portviiniä ja tekkiläistä Becherovkaa. Maistelimme myös Aasian herkkuja ja tanssimme lattarimusiikin tahtiin. Ilta jatkui Acafessa, suosikkibaarissani, muutaman koordinaattorin ja vapaaehtoisen voimin kumoten tsekkiolutta ja borovickaa (perkeleen petollista, älkää kokeilko kotona!)

Kuten Kericissä usein on tapana, lähettävät he koordinaattoreita "Shoes of the volunteer"-kokeiluun eli koordinaattorit jalkautuvat kanssamme kouluihin. Viime kerralla hostasin koordinaattoreita Italiasta ja Mexikosta, tällä kertaa mukaani lähti Bolivialainen Sergio ja Portugalilainen Rui. Tälläkin kertaa Mirka oli tehnyt loistavan valinnan suunnitellessaan kuka kanssani kouluun lähtee. Niin hauskaa päivää ei ollut aikoihin ollut!

Mannerilta, matkakohteena eurooppa.

Talvi alkaa puskea päälle. Ensilumi saatiin pari viikkoa sitten ja yöllä pakkaset alkaa laskea jo lähemmäs 15 astetta. Talomme edessä virtaava joki alkoi viime yönä jäätyä. Muut värjöttelee kylmässä pukeutuen pipoihin, hanskoihin, toppavaatteisiin ja kaulahuiveihin, kun itse vaihdoin vasta takkini hieman paksumpaan. Talvi on ainakin kuukauden myöhässä, toivottavasti se tulisi kuitenkin pian. Vaikkei pimeys ole läheskään sama kuin Suomessa, alkaa pimenevät illat silti hieman ahdistaa. Aurinko laskee neljän pintaan. Tulisi edes hieman lunta maahan.

Toivottavasti Suomeenkin saataisiin pian enempi lunta. Vajaan kuukauden päästä on joulu, eikä valkoista joulua voita mikään. Sitä odotellessa!